Tervetuloa Timora kauppaan!

Sopivan kuljetushäkin valinta

Monille autoileville koiranomistajille tulee jossain vaiheessa eteen tilanne, jolloin aletaan selvittämään mikä kuljetusratkaisu olisi omalle koiralle sopivin. Syynä tähän voi olla esimerkiksi uusien harrastusten aloittaminen, auton vaihto jolloin vanha ratkaisu ei enää toimi, tai halu suojata lemmikkiään kolarilta tai kontissa mukana olevilta tavaroilta.

Sopivan kuljetusratkaisun valintaan vaikuttaa moni seikka, mutta listattakoon tähän muutama nyrkkisääntö, joilla pääsee jo pitkälle.

Kuljetushäkki ja häkin koko:

Kuljetushäkki on ylipäänsä hyvä vaihtoehto silloin, kun halutaan suojata autoa ja halutaan koiralle oma tila erillään tavaroista. Häkki on vankempi ratkaisu kuin veräjät. Se antaa koiralle enemmän suojaa ja auttaa osaa koirista rentoutumaan esimerkiksi odotellessaan omaa vuoroaan agilityradan parkkiksella, haussa, paimennuksessa jne. 

Häkin koossa tulee ensisijaisesti huomioida koiran koko. Häkki ei saa olla liian pieni / matala, etenkään jos koira viettää aikaa häkissä usein, pitkiä aikoja. Koiran säkäkorkeus +5cm on hyvä nyrkkisääntö häkin minimi- sisäkorkeudelle. Häkin pohja pinta-ala olisi hyvä olla sellainen, että koiralle jää tilaa käpertyä kerälle, eli sillä on mahdollisuus hakea itselleen hyvä asento. Alle 30-35kg koirille usein riittää farmariauton takakontista noin puolet, esim. tuplahäkki kahdelle koiralle, tai puolikas häkki yhdelle koiralle. Tätä suuremmille koirille yksiosainen, hieman suurikokoisempi häkki saattaisi olla parempi vaihtoehto. Suurikokoisille koirille on usein tarpeellista pyhittää koko tavaratila. Suositeltavaa on valita häkki, jossa on varauloskäynti takapenkkien suuntaan. 

Timora Oy:n valmistamat mittatilaushäkit muotoillaan aina paikan päällä asiakkaan toiveiden mukaan sekä auton mittoihin sopivaksi, jolloin takakontin pinta-ala saadaan mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Timora mittatilaushäkeissä on aina varauloskäynti takapenkkien suuntaan. 

Veräjämalliset ratkaisut:

Veräjä sopii etenkin suurikokoisille koirille, kun halutaan maksimoida koiralle käyttöön jäävä tila, eikä autoa tarvitse suojata koko häkillä. Veräjä mahdollistaa takaluukun avaamisen ja auton tuulettamisen koiran pysyessä turvallisesti omassa tilassaan. Veräjät ovat kevyempi ja helpommin siirreltävissä oleva vaihtoehto koiran kuljettamiseen. 

Puoliveräjä on yksiovinen veräjä jolla kontista saadaan koiran käyttöön esimerkiksi puolet tai 2/3 kontin leveydestä. Tämä on oiva ja kevyt ratkaisu monille yhden koiran (tai parin pienemmän koiran) kuljetukseen. Koiran ja tavaroiden väliin tuleva väliseinä pitää koiran osion ja tavarat turvallisesti erillään toisistaan.

Kokoveräjä yhdellä ovella sopii silloin kun takakontti pyhitetään kokonaan koirille. Sopii yhdelle tai useammalle koiralle, mikäli koirat voivat olla samassa tilassa.

Kokoveräjä kahdella ovella kannattaa ottaa irroitettavan väliseinän kanssa. Se maksimoi koirille jäävän tilan ja kaksi ovea + väliseinä tekee molemmista puolista oman osionsa.

Väliseinä ilman veräjää:

Pelkkä väliseinä ilman veräjää sopii hyvin silloin, kun koiran ei ole juurikaan tarve odotella autossa takaluukku auki. Timora väliseinällä saat jaettua koiran ja tavaroiden osiot erilleen toisistaan, joka helpottaa huomattavasti esimerkiksi mökkireissuja tai ihan perus arjen kaupassa käyntiä koiran kanssa. Tämä on kaikkein kevyin vaihtoehto, veräjään tai häkkiin verrattuna.

Koiran kuljettaminen takapenkillä

Joskus ainoa, tai jopa paras vaihtoehto on kuljettaa koiraa takapenkillä. Silloin suositellaan käytettävän kolaritestattuja turvavaljaita ehkäisemään koiran lentäminen auton etuosaan jarrutuksissa, tai kolaritilanteessa. Takapenkkien suojaamiseen löytyy muutamia erittäin hyviä tuotteita Timora - verkkokaupasta.


Kiitos paljon saapumisesta sivuillemme! Autamme mielellämme juuri sinulle sopivan kuljetusratkaisun valinnassa!